OS: Pilvilinna

Istuin hiljaa äidinkielen luokan reunimmaisella ja kaikista kauimmaisella paikalla. Meille oli annettu tehtäväksi kirjoittaa runo, tarina, näytelmä tai mitä ikinä halusimmekaan kirjoittaa. Yritin keskittyä, mutta en saanut hetken tauhaa, kun muut luokkalaisemme huusivat, riehuivat ja juttelivat erittäin kovaäänisesti. Kuulin vain pieniä pätkiä heidän puheistaan. ''Angstiananas on taas hiljaa ja keskittyy työhönsä'', joku ilkkui kovaäänisesti tarkoittaen sanomisillaan minua. Minkäs minä sille voin, että en omistanut ystäviä.

Mulkaisin Danielleä ja Danielia, kaksosia joilla oli jotakin minua vastaan enemmän kuin muilla ja kaivoin samalla mp3 soittimeni repustani. Laitoin napit korviini ja musiikin soimaan. Kuulokkeista kuului Freedom Call nimisen bändin kappale Turn back time. Keskityin musiikkiin ja kirjoitustyöhöni.

''Ei kannata rakentaa ympärilleen pilvilinnoja, ne sortuu kuitenkin. Vielä jonakin päivänä katuu linnojen rakentamista. Viimeistään silloin, kun yksin istuu raunioiden keskellä ilman ketään ja toivoo paluuta entiseen'', kirjoitin vihkooni. >>I always remember The tears I've seen in your eyes<< lauloin mielessäni biisin mukana samalla kuin kirjoitin.

Havahduin omista maailmoistani kun kuulin kellon soivan. >>Miksi juuri nyt kun inspis iski?<< kysyin itseltäni ja laitoin kirjani reppuuni ja nappasin penaalista mustan tussin ja sulloin penaalini sen jälkeen reppuuni. Nappasin vihkon pöydältä mukaani ja kävelin sitten välitunnille.

Linnottauduin taas nurkkaan jossa aina istuin. Seinään oli taas kirjoitettu pari erittäin mukavaa tekstiä. Kaikki oli osoitettu minulle. ''Jos tarvitset puukkoa angstaamiseen niin kysy multa tv: Daniel'', luin seinästä. Daniel ja Danielle olivat aina kimpussani. Mutta nyt en jaksanut välittää heistä. Heitin reppuni viereeni ja rupesin kirjoittamaan. ''Kaikilla on joku jota rakastaa, kaikilla on joku josta välittää, paitsi minulla. Istun nyt yksin pilvilinnani sortuneiden muurien keskellä. Seiniä on mahdotonta enää kasata kokoon. Kaikki toivo niiden pystyttämiseen on mennyt'', kirjoitin vihkooni.

''Hei kattokaa se kirjottaa taas'', kuulin jonkun huutavan. Sen jälkeen kuulin juoksuaskelia ja kun nostin katseeni vihkostani huomasin taas porukan luokkalaisiani ympärilläni. ''Annas kun luetaan'', Danielle sanoi ja nappasi vihkoni. ''Pilvilinna'', Daniel sanoi nauraen lukiessaan ''runoni'' otsikkoa. ''Ei kannata rakentaa ympärilleen pilvilinnoja, ne sortuu kuitenkin. Vielä jonakin päivänä katuu linnojen rakentamista. Viimeistään silloin, kun yksin istuu raunioiden keskellä ilman ketään ja toivoo paluuta entiseen'', Danielle luki kovaan ääneen. ''Haha, pilvilinna'', eräs kaksosten ystävä sanoi nauraen. ''Sun linnas romahti sit jo kauan aikaa sitten'', Daniel sanoi ja heitti vihkon minulle luettuaan koko runoni. ''Cindy, täs on sulle tää puukko. Toi on jo niin angstinen et sun tekee mieli jo varmaa mennä pilvien keskelle'', poika jatkoi ja heitti viereeni puukon ennen kuin he kaikki lähtivät.

Otin vihkoni maasta johon Danielle oli sen heittänyt. ''En minä puukkoa tarvitse'', ajattelin kun olin aanut kerättyä kaikki paperit maasta mitkä vihkoni välistä olivat tippuneet. Vaihdoin biisiä mp:stäni ja nyt alkoi soimaan Slipknotin Dead memories.

Kuuntelin biisiä ja katsoin sitten maassa olevaa puukkoa. Hetken katsomisen jälkeen nostin puukos ja katsoin sitä pitkään. Kellot soivat sisälle, mutta jäin istumaan nurkkaan. Mustat hiukseni roikkuivat silmilläni ja pidin puukkoa lujasti otteessani. Poskeani pitkin rupesivat valumaan tuhannet kyyneleet. >>Mitä minä teen<< ajattelin ja sitten tein jotain tyhmää. Huitaisin puukolla kättäni puolivahingossa. Veri pulppusi kädestäni hirveänä tulvana. En itkenyt fyysisestä kivusta vaan henkisestä.

Otin kynäni käteeni ja kirjoitin viihkooni vielä vaikka tuska oli suuri. ''Pilvilinnani ei enää koskaan tule nousemaan. Olen nyt yksin. Veri valtaa rauniot. Enää ei ole mahdollisuuksia nostaa minua kuilusta, jonka aiheutin. Kuolen yksin kuiluuni. Hyvästi''. Sen kirjoitettuani otin puukon toiseen käteen ja huitaisin sillä vielä ehjää kättäni. Toiseenkin käteeni tuli syvä haava josta virtasi veri.

Vaikka käsiini sattui kaivoin laukustani kamerani, jolla saa kuvat heti ottamisen jälkeen ja otin kuvan itsestäni, tuskastani, kärsimyksestäni. Otin sitten kuvan ja kirjoitin siihen tussillani ''Hyvästi te kaikki''. Kirjoitin sitten vähäisillä voimillani seinään ''En tule kaipaamaan teitä. Positiiviset ajatukset ja tunteet katosivat jo kauan sitten. Sydämeni hajosi ja muuttui kiveksi. Pilvilanni romahti, unelmani murskaantuivat. Kaikki toivo meni. Kiitos teidän''.

En jaksanut sen jälkeen tehdä enää mitään. Viimeisillä voimillani nostin puukos ja iskin sen vasten rintaani ja lyhistyin maahan juuri ennen kellojen soittoa kuva kädessäni.

''Tulkaa katsomaan'', joku huusi kovalla äänellä ja osoitti nurkkaa jossa Cindy makasi. Tytön kalpeat kasvot olivat entistä kalpeammat ja maa ja tytön vaatteet olivat värjääntyneet verenpunaisiksi. Cindyn mustat hiukset peittivät silmät.

Suuri ihmisjoukko kerääntyi Cindyn ympärille. Daniel ja Daniella seisoivat aivan Cindyn vieressä ja katsoivat kalpeaa ja kuollutta tyttöä. ''Daniella, me teimme tämän. Tämä on meidän vikamme'', Daniel kuiskasi siskolleen. ''Eikä ole. Tämä on sinun vikasi'', Daniella kuiskasi veljelleen ja huitaisi blonsit hiukset pois silmiltään. ''Olet oikeassa. Minä annoin hänelle puukon. En uskonut että Cindy tämän tekisi'', poika sanoi ja tunsi pienen kyyneleen vierivät poskellaan. ''Jään kaipaamaan sinua Cindy'', Daniel jatkoi ja monet loivat häneen kummallisia katseita.

''Kai se on nyt tunnustettava. Pidin hänestä. Cindy olen niin pahoillani kaikesta. Olisi pitänyt olla sinun puolellasi eikä sinua vastaan. Cindy anna anteeksi'', Daniel huusi ja monet kyyneleet alkoivat vuotaa pojan vihreistä silmistä.

Sillä hetkellä poliisi+ambulanssi tuli koulun pihalle ja ambulanssimiehet hakivat Cindyn pois samalla kun poliisit kuulustelivat oppilaita. >>Minä aiheutin hänen kuolemansa. On minun syytäni että hän kuoli<< Daniel ajatteli ja huomasi sitten hennon näköisen poliisin. Poika hiippaili poliisin taakse ja löi poliisia niin kovaa kuin jaksoi. Poliisi kaatui maahan ja Danielilla oli nyt vain muutama sekunti aikaa tehdä se mitä hän meinasikin. Poika nappasi poliisin vyöltä aseen ja pisti sen ohimoaan vasten. ''Hyvästi kaikki!'' Daniel huusi ja ampui sitten itsensä.