Odota

Päiväkirja 24.6.

‘’Niin paljon turhia sanoja kahden pienen ihmisen suhteessa, josta kumpikaan ei tiedä mitä haluavat’’

Taas kävi näin. Riideltiin Tuomaksen, pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. Ja tää ei oo mikään pieni riitä niin kuin ne edellisen. En mä haluais, et mun ja Tuomaksen välit menis poikki tai et me erottais, mut jos tää meiän suhde ei enää toimi ni kai se sit on pakko erota. Meil on muutenki ollu lähiaikoin nii paljon riitojaa. Tääkin riita on jo neljäs kahen viikon sisäl. Me ollaa muutenki sen verran erilaisii. Tuomas on söpö ja pitkä emopoika, mustat hiukset jotka roikkuu silmil, vihreet silmät, huuli- ja kulmalävistetty. Mä taas olen lyhyt hevarilikka, jota luullaan jätkäks todella usein. Omistan pitkät, tummanruskeat hiukset, sinivihreet silmät ja muutenki oon todella lauta. Meikkiäkin käytän, mut niin käyttää kyl Tuomaskin. Meilt on lukuisia kertoja kysytty et ollaanko veljeksii / ollaanko me homoja. Ollaan siinä sitten selitelty, et mä oon tyttö ja Tuomas poika.

Niin niistä meidän riidoista. Tälläkin kerralla riita lähti tosi, tosi pienest jutust, mut siit sit kehitty tosi tosi iso riita. Kaikki lähti siitä, kun me istuttii meillä ja katottiin olkkaris telkkarii. Juteltiin siinä sitten sitä sun tätä ja kun sanoin jotain, niin Tuomas otti taas puheeksi meiän ikäsen serkkunsa Niklaksen. Tuomas sit alko puhumaan siinä siitä Niklaksest ja mä kysyin siltä, et onks sen pakko jauhaa taas sen serkusta. Siitä sitten kasvoi riita ja Tuomas lähti meiltä ovet paukkuen. Siinä sitten ennen lähtöään se sano, tai no huus, et se ei enää tiiä haluuko seurustella mun kanssa. Mä sit vastasin takasi samal mital ja sit Tuomas vaan lähti. Mä en tiiä haluanko erota vai en. Ei meiän suhteesta tuu mitään jos se on tämmöistä. Asiaa täytyy miettiä tarkemmin. Ollaanhan me oltu tässä yhdessä jo kolmisen vuotta. Sillo ku alettiin seurustelee Tuomas oli menos seiskalle ja mä kutoselle. Siitä asti ollaa pysytty uskollisina toisillemme kunnes sitten ku täytin 14 ni meillä alko pienoinen alamäki ja siit asti tää on ollu tämmöistä. Eli suunnilleen vuoden ollaan sinnitelty suhteessa ja sovittu miljoonat eri riidat.

Päiväkirja 28.7.

‘’En silloin osannut arvostaa meidän kahden yhteistä rakkautta. Sitä on turha enää pelastaa, en osannut sua mä rakastaa’’

Tässä kuukauden sisällä on käynyt paljonkin. Sovittiin Tuomaksen kanssa se riita, mistä kerroinkin, mut sit iskin silmäni yhteen juuri tänne muuttaneeseen hevarijätkään. Se sitten jotenkin selvis Tuomakselle ja riideltiin siitäkin monta päivää. Sitten tuli ero. Yhteisestä päätöksestä erottiin. Me molemmat tajuttiin, et ei meiän suhde toimi, jos riidellään vaan kokoajan. Vaikka ollaankin oltu parhaita kavereita jo viis vuotiaista asti. On Tuomas nykyäänkin vielä mun kaveri, mut meiän ystävyyskin hieman kärsi niitten riitojen takia. Ollaan silti hyvis välein viel. Tosin, kyl meille joskus vielä jonkinlaista sanaharkkaa tulee. Mut eiköhän kaikille ystävyksille?

Ja kai se oli iha hyvä asia, et päätettiin olla vaan kavereita. Mäkin tutustuin facessa siihen hevarijätkään, Anttiin. Alettii sit liikkuu samas porukas ulkoon ja pian mun ja sen välille tulikin jotain vakavampaa. Nyt sit meillä on jonkinlaista juttua. Mulla ja Antilla juttu luisti hyvin jo sil kerral ku ekan kerran juteltiin kunnol. Meil molemmilla on samanlain musamaku ja tyyli. Mietittii myös, et seuraavalla Children of bodomin keikalle mennää yhessä.

Antti on siis mua vuotta vanhempi, eli 16-vuotias, ylisöpö hevarijätkä. Mustat, pitkät hiukset, harmaat silmät, ihana tyyli. Anttikin on mua ainakin sen pään pidempi. Ellei enemmänkin. Mut se on just täydellinen jätkä. Huomaavainen, mukava, kiltti, huumorintajuinen yms. Eikä meiän välille oo ainakaan viel tullu minkäänlaista kitkaa.

Päiväkirja 19.8.

‘’Luulin paljon kuvitelmia, jotka olikin vain harhakuvia. En halua niitä unohtaa, ne teki mun elämästä parempaa’’

Mä en koskaan ois uskonu Antista. Se oli niin huomaavainen ja mukava ja kaikkee. Niin siis sillä olikin jo tyttöystävä. Hemmetin playeri. Leikki mun tunteilla. Kerranki ku luulin löytäväni täydellisen jätkän niin tässä kävikin näin. Ehkä mun ei kuulu löytää sitä oikeeta. Antti sai mut onnellisemmaksi ku melkein kukaa muu. Mut nyt se sit teki sen mitä aina pelkäsin. Olin siis kokoajan säätäny varatun kanssa. Ei tunnu mukavalta. Mua oli vaan käytetty hyväks. Anttille ja sille sen tyttöystävälle tuli kaukosuhde ku Antti tänne muutti. Ja heti piti olla iskemäs tyttöö ku ei tyttöystävä ollu lähellä. Miksi näin? Miksi?

Päiväirja 28.8.

‘’En tiedä kuinka kertoisin, että sinusta mä silloin välitin. Mä haluaisin vielä yrittää perustaa yhteistä elämää’’

Tänään mä tajusin jotain, mitä en uskonu koskaan tajuavani. Tajusin, et oon vieläki iha kusessa Tuomakseen. Senkin huomasin siitä, et teki pahaa kattoo sitä tyttöporukan kesken halailemas jotain tyttöö. Mun tekis niin mieli mennä Tuomaksen luokse, ja sanoo sille et mä viel tykkään siit iha hemmetisti. Mut eikai siitä olis mitään apua? Jos sillä on jo toinen? Se tyttö jonka kanssa se niin kovasti halaili. Ois ne kyllä söpö pari. Molemmat semmosii emokid tyyppejä. Jos Tuomaksel oli vielä meiän eron jälkee jotain tunteita mua kohtaan, ni nyt tajuan miltä se tuntu. Ihan hirveeltä. Mä välitin, ja välitän, ja tuun aina välittää Tuomaksesta kaikista eniten. Vaikka meillä olikin paljon riitoja, niin olihan meillä hyviäkin hetkiä paljonkin. Ja aina me sovittiin kaikki meiän riidat ja sit oltiin taas ihan parhaita kavereita.

Päiväkirja 13.9.
‘’Odota, älä mee, mä vielä sinua tarvitsen. Juhlitaan, kahdestaan, niin me voidaan kaikki unohtaa’’

Mä en oo vieläkään uskaltanu kertoo Tuomakselle, et tykkään siit iha hirveesi vieläkin. Mut sen tiiän, et ei sil oo mitään sen tytön kaa. Et ne on vaa kavereita. Mut sit kuulin huonojaki uutisia. Tuomas kerto mesessä, et ne on muuttamas pois Rovaniemeltä. Ne on muuttamassa Helsinkiin. Kauas täältä. Mulla olis enää pari päivää aikaa kertoo Tuomakselle tunteistani. Mä en nimittäin tiiä, tuunko näkemään Tuomasta enää sen muuton jälkeen. Joo. Pakko rohkaistua. Pakko kertoa Tuomakselle. Mä kadun jos en kerro. Mä kadun sitä liikaa. En mä pysty ees unohtamaan Tuomasta. Se on mulle liian rakas söpöemopoikafrendi josta välitän, ja tuun aina välittämäänkin. Soitan Tuomakselle nyt ja kerron, et haluun tavata sen. Niin mä teen. Nyt.

Päiväkirja 14.9.

Mä sitten eilen kerroin Tuomakselle, et tykkään siitä ihan hirveesti vieläkin, ja kerroin myös, et ku näin sen toisen tytön seuras, ni se sattu ja paljon. Ensin Tuomas meni ihan hiljaiseksi. Sit se käänsi katseensa tennareihinsa ja oli vieläkin hiljaa. ‘’Salla…’’, Tuomas oli aloittanut lauseensa ja kääntänyt sitten katseensa takaisin minuun. Tuli taas pitkä hiljaisuus, kunnes Tuomas päätti avata sanaisen varastonsa. ‘’Mäkin kyllä tykkään susta vielä. Mua sattu iha samal taval ku suakin sillo ku näin sut Antin kaa. Mut meiän juttu ei toimis enää. Mä tuun asumaa Helsingis ja sä tääl Rovaniemel. Ei meiän juttu toimis niin pitkän välimatkan takii. Mut mä tuun aina muistaa sut. Ihan aina. Me voidaan soitella ja tekstailla vaikka joka päivä. Ja puhua mesessä. Ja kyllä me vielä nähdään’’. Ne sanat Tuomas sanoi minulle vieno hymy huulillaan. Olin halannu Tuomasta pitkään sen jälkeen. Tiesin, että Tuomas oli oikeassa. Ei meillä toimisi kaukosuhde.

Näimme vielä viimeisen kerran tänään. Huomenna aamulla alkaisi Tuomaksen muutto, emmekä enää näkisi pakosti pitkään aikaan. Olimme jutelleet vaikka mistä. Olimme taas läheisimpiä kuin koskaan. Lupasimme toisillemme, että pitäisimme toisiimme yhteyttä niin paljon kuin vain mahdollista. Sen lupauksen teimme juuri ennen eroamistamme. Hyvästelin Tuomaksen ja toivotin hänelle hyvää matkaa Helsinkiin.