OS: I and You

Istuin ikkunani edessä ja katsoin ulos. Olin istunut siinä jo erittäin kauan. Suunnilleen siitä asti, kun pääsin kotiin. Lääkärit väittivät, että kärsin eräänlaisesta mielenhäiriöstä, mutta uskoin, että lääkärit olivat väärässä mielenhäiriöstäni. Ei se mitenkään voi olla mahdollista. Väittivät minulle myös, että olin juuri selviytynyt kolarista. Mistä kolarista? En minä muista joutuneeni kolariin.

Tuijotin ikkunastani ulos Tiesin sinun tulevan pian katsomaan minua. ‘’Kulta, miksi istut siellä?’’ äitini kysyi kun tuli huoneeseeni. ‘’Odotan Danielia. Hän tulee varmasti pian’’, sanoin ja katsoin yhä ikkunasta ulos. ‘’Anna, tämä on vaikea selittää, mutta Daniel kuoli kolarissa johon jouduitte’’, äitini sanoi. ‘’Ei hän ole voinut kuolla. Ei me jouduttu kolariin. Löin vain pääni tosi kovaa ja jouduin sairaalaan’’, väitin ja käänsin katseeni äitiini. ‘’Jouduitte kolariin. Selvisit juuri ja juuri hengissä, mutta Danielia ei voitu pelastaa’’, äitini sanoi ja katsoi minua huolestuneena. ‘’Ei. Älä valehtele se ei ole totta’’, huusin kovaan ääneen ja nousin ylös.

Juoksin pois huoneestani. Juoksin eteiseen ja laitoin kengät jalkoihini. Avasin ulko-oven ja astuin ulos raikkaaseen syysilmaan. Lähdin kävelemään kohti kotiasi. Aurinko paistoi eikä juuri tuullut. Nyt oli erittäin hyvä ilma.

Kun pääsin perille kävelin ovellenne ja koputin oveen. Äitisi tuli avaamaan. ‘’Hei onko Daniel kotona?’’ kysyin hymyillen. Äiti näytti itkuiselta. ‘’Daniel kuoli kolarissa johon jouduitte’’, hän sanoi itkua pidätellen. ‘’Ai sinäkin pelottelet minua. Daniel on kai kaverinsa luona. Anteeksi että häiritsin’’, sanoin ja lähdin kävelemään taas.

Kaivoin kännykkäni taskustani ja yritin soittaa sinulle. ‘’Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä’’, puhelimesta kuului kun yritin soittaa. Sinulla oli kai puhelin pois päältä. No, se ei minua lannistanut. Päätin etsiä sinut kaikesta huolimatta.

Jonkin aikaa käveltyäni huomasin kaverisi ja juoksin häneen luokseen. ‘’Otan osaa. Te olitte Danielin kaa niin söpö pari’’, hän sanoi haikeana. ‘’Siis mitä?’’ kysyin hölmistyneenä. ‘’Eikö sulle kerrottu? Daniel kuoli kolarissa johon jouduitte’’, kaverisi sanoi ja katsoi minua kuin jotain tyhmää. ‘’Eikä kuollut. Daniel on vielä elossa ja täällä jossain’’, sanoin päättäväisesti ja käänsin selkäni kaverillesi.

Lähdin kävelemään kohti rantaa. Ajattelin, että olisit näin hyvällä säällä rannalla. Läheiselle rannalle ei ollut onneksi pitkä matka. Juoksin pitkin rantahiekkaa ja etsin sinua katseellani. Ei, et ollut rannallakaan.

Pysähdyin hetkeksi kun tuntui, että taju lähtisi. Yritin pitää itseni tajuissani, mutta en pystynyt ja kaaduin maahan tajuttomana. Silloin muistin kaiken oikein. Näin sen illan. Sen illan kun se tapahtui.

Olimme ajelulla ilta hämärällä skootterillasi. Ajoimme pientä sivutietä pitkin. Hidastit hieman ja sanoit minulle rakastavasi minua enemmän kuin mitään muuta. Minäkin sanoin rakastavani sinua enemmän kuin ketään ja sitten halasin sinua lujasti.

Kun taas kiihdytit sallittuun nopeuteen, mutkassa vastaan tuli auto joka ajautui kaistallemme juuri meidän edessämme. Auto osui meihin kovalla voimalla ja lensimme joitakin metrejä.

Siihen loppui muistikuvani. Silmäni rävähtivät auki. Se oli siis totta. Olit siis kuollut. Kyyneleet valloittivat silmäni ja kyyneleet alkoivat valoa poskiani pitkin.

Nousin istumaan ja kuulin sitten rannan toiselta puolelta tutun äänen. Käänsin pääni ja näin äitini poliisien kanssa. ‘’Anna tule tänne. Et ole vielä terve. Lääkärit kertoivat kuinka paha mielenhäiriösi on. Tule meidän mukaamme’’, äitini huusi. ‘’En’’, sanoin päättäväisesti ja nousin ylös. Lähdin juoksemaan kohti läheistä metsää. Poliisit lähtivät perääni, mutta sain eksytettyä heidät.

Istahdin raskaasti hengittäen erään kallion juurelle. Purskahdin taas itkuun ja kaivoin kynän taskustani. Avasin kynän korkin ja rupesin kirjoittamaan käteeni. ‘’Hän on poissa. Sydämeni murusina. En halua elää enempää jos hän ei ole vierelläni. Haluan pois. Tiedän, että teille tulee olemaan vaikeaa, mutta en voi muuta…’’. Sen sain kirjoitettua käteeni.

Aloin kiivetä kalliota pitkin ylös. Kun olin melkein kallion päällä kuulin alhaalta äidin äänen. ‘’Anna, ole kiltti ja tule alas. Tiedän, että sinulla on nyt vaikeaa, mutta yritä kestää. Tee se minun vuokseni. Anna, ole kiltti. En halua menettää sinua. Vaikka menetitkin Danielin, uskon sinun selviävän. Pääset hoitoon. Kun pääset hoidosta voit olla varma, että et enää unohda tapahumia’’, äitini huusi itkien.

‘’Ei en tule‘’ , huusin itkuisena ja katsoin alas. Päätin edelleenkin kiivetä ylös asti. Juuri kun olin astumassa ylemmän jalkani lipesi ja putosin suoraan alas. Sen jälkeen en muistanut enää mitään.

Kun taas avasin silmäni huomasin sinut vierelläni. ‘’Daniel’’, sanoin hymyillen. ‘’Anna’’, sanoit ja katsoit minua hymyillen. Otit minut syleilyysi. ‘’Tuletko mukaani?’’ kysyit ja ojensit käteni minulle. Nyökkäsin ja tartuin käteesi. Tiesin olevani kuollut, mutta nyt olisin iloinen. Olin luonasi nyt ikuisesti.